sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Halloween-bileet ja muuta ihanaa

Viime päivät ovat kuluneet todella mukavissa merkeissä, koska rakas ystäväni Heini on Phuketissa tulevan aviomiehensä Alin kanssa. Keskiviikosta lähtien ollaan nähty joka päivä, ollaan käyty syömässä ja pyöritty kaupungilla järjestelemässä myös Heinin ja Alin häihin liittyviä asioita. Häitä tanssitaan Bunakenilla parin viikon päästä, mutta en valitettavasti pääse osallistumaan juhliin ja siksi onkin niin mukavaa viettää kaksikon kanssa aikaa täällä Phuketissa. Suurin osa kuvista on Olli Viljasen ottamia, loput omia.

Heini ja minä. OV
Heini, Ali, Paul ja merirosvo. OV
Alilla ja paulilla oli ihan todella hurjat kostyymit
Halloween-bileissä, hemmetin lyhyet farkkushortsit.

Eilen meillä järjestettiiin Halloween-bileet, ja Heini, Ali sekä Alin ystävä Paul olivat mukana karkeloissa. Lähdettiin hyvissä ajoin pienellä porukalla ostamaan asuja iltaa varten. Phuket townista löytyi pienen etsimisen jälkeen muutama putiikki, josta sai asianmukaisia vermeitä. Suurin osa meidän talon asukeista oli merirosvoja, mutta mukana heilui mm. myös cowboy, tutankhamon, kurpitsa ja frankenstein. Viimeisenä saapuivat naapurivillan pojat, jotka olivat pukeutuneet mustiin suoriin housuihin, ja rusetteihin. Yläkropat oli kiillotettu babyoililla. Nice!

Ville, Jonne ja Timo askartelivat rusetit ja hihasysteemit
itse paperista! Respect. OV
Merirosvoporukkaa eli Toni, minä ja Jaakko. OV
Hurja kaksikko, tai no kolmikko. OV
BBQ area. OV
Pojat grillailemassa: merirosvo, hullu kokki,
Nalle Puh, Ihaa ja cowboy.
Tutankhamon ja hienot kurpitsavalot.
Merirosvo-Anna ja cowboy-Tatu.
Viilentelyä altaalla. Hmm, miksi merirosvolla on raketti?

Grillailujen ja poolissa polskimisen jälkeen suunnattiin yhden maissa Banglalle. Meidän porukka oli ainoa kokoonpano naamiaispuvuissa, ja sen vuoksi saimme osaksemme valtavasti huomiota. Turistien kamerat räpsyivät ja taisi muutama ottaa videokuvaakin. Parit länkkärit pyysivät myös yhteiskuvaan. Todella outoa! Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus olla muiden mukana juomatta tippaakaan alkoholia. Tänään kyllä väsyttää ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Päivä mennyt sohvalla maatessa Entourage-maratonin parissa.


Pari seuraavaa päivää kuluu taas velvollisuuksien parissa. Huomenna aikaisin aamulla kouluun, ja pitäisi saada ryhmätyön oma osuus valmiiksi tiistaihin mennessä. Keskiviikkona on luvassa taas quiz. Torstaina taidan skipata tunnit, koska sillon juhlitaan Heinin polttareita. Jihaa!

p.s. Alunperin suunnitelmana oli istua tällä hetkellä Denpasar-Phuket-lennolla, mutta koska Balin-reissu peruuntui, viisumikuvioita on pitänyt hieman järjestellä uudelleen. Perjantaina haettiin Jaakolle kuukauden jatkoaika viisumiin kymmenessä minuutissa (kiitos mun koulupuvun, homma sujui todella sutjakasti). Joulukuulle pitäis sitten suunnitella yks kuoliksen reissu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti