Tein viime vuonna pitkän reissun Aasiaan, ja saavuin Thaimaahan huhtikuun puolessa välissä. Ikäväkseni missasin kolmepäiväisen Songkran-vesijuhlan yhdellä päivällä. Siitä lähtien olen haikaillut kyseisen festivaalin perään. Tällä reissulla pääsin kuitenkin kokemaan toisen upean thaimaalaisen juhlan, Loy Khratongin. Ja itse asiassa tämä kokemus oli niin upea, että uskon sen pesevän kolmen päivän kännisen vesisodan mennen tullen.
Loy Khratong on Thaimaassa vuosittain vietettävä valon juhla, joka järjestetään sadekauden päättymisen aikaan veden hengen kunniaksi. Valon juhlaa on vietetty Wikipedian mukaan jo 700 vuotta. Juhlassa lähetetään pieni koristeellinen "vene" veteen, ja toivotaan seuraavalle vuodelle hyvää onnea. Jos vene palaa rantaan, se tietää huonoa onnea. Jaiks!
Me ostettiin meidän kelluvalta joulukoristeelta näyttävä hökötys viikonloppumarkkinoilta. Tämä oli siis banaaninlehdistä ja kookoksesta väännetty kuivatavara. Festaripäivänä kadun pielet olivat täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkaviritelmiä, joten vähän jäi harmittamaan, kun meillä ei ollut tuoretta paattia. Suunnattiin koko perheen voimin Kathussa sijaitsevalle padolle. Mopon kyydistä näkyi jo kaukaa taivaalle kohoavia kynttilälyhtyjä, joita siis myös lähetetään ilmoille juhlapäivänä. Taivas oli niin kaunis!



Väkeä oli liikkeellä ihan mielettömästi. Meidän thai-kielen opettajan johdolla uskaltauduimme padon rantaan, sytytimme kynttilän ja suitsukkeet, laitoimme mukaan pari hiusta ja kolikkoa ja laskimme joulukoristeemme vesille. Jännitettin kovasti, että mihin suuntaan meidän paatti lähtee, mutta onneksi pääsimme huokaisemaan helpotuksesta. Hökötys sai osakseen pienen tuulenvireen ja kaarsi komeasti ulapalle. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita, sillä rantavesi oli täynnä haaksirikkoutuneita kukkaveneitä. Lähetimme Jaakon kanssa vielä kynttilälyhdyn ilmoille upean illan päätteeksi. Ensi vuoden pitäisi siis olla superonnekas :)
EDIT: Tärkein juttu jäi muuten mainitsematta, nämä kaikki kuvat ovat Olli Viljasen käsialaa.