PP Ingphu Viewpointin allasalue.
Illalla lähdimme porukalla syömään ja juomaan drinksuja. Poikettiin vielä bilisbaarissa juomassa parit 99 bahtin cocktailit ennen kuin lähdimme rannalle. Tapasimme koko porukalla Apache-baarissa yhdeksältä. Kello taisi olla yksitoista, kun totesin, että meidän porukka oli kyllä jo aika hyvissä meiningeissä. Lähdettiin Jaakon kanssa joskus kahden aikaan nukkumaan, koska lauantaina oli vuorossa veneretki.
Tässä vaiheessa matkustajat olivat vielä kuivia.
Herättiin yllättävän virkeinä (verrattuna pe-aamuun), ja hypättiin veneeseen. Suuntasimme kohti Bamboo-islandia, ja matkalla kastuttiin ihan läpimäriksi. "Hieman" tuli vettä laidan yli. Bamboo island oli ihan jees, mutta aurinko ei paistanut. Hakeuduimme siis pienellä porukalla saaren ainoaan ravintolaan nauttimaan 100 bahtin virkistävistä oluista. Paluumatkalla pysähdyimme vielä sellaiselle kallionkielekkeelle, mistä pystyi hyppimään mereen. Mä sain haavan kämmeneen jo kiipeysurakan alkumetreillä, joten luovutin. Ilta kului samalla tavalla kuin perjantaikin, rantabaarissa. Tänään lähdettiin kotia kohti, ja nyt päivittelen blogia omassa sängyssä. Huomenna alkaa ensimmäiset luennot, kouluun pitäisi raahautua jo 8.30. Laitan vielä erilliseen postaukseen lisää kuvia asunnosta ja tähän loppuun tunnelmia Phi Philtä. Ensi viikkoon!
Ämpärit on isompia kuin viime vuonna.
Meidän porukka Bamboo Islandilla.
Bamboo Island.
Kaisu ja pieni rapu.
Phi Phin kujilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti