tiistai 1. marraskuuta 2011

Kuvia, osa 4


Tässä muutamia satunnaisia kuvia viime viikoilta. Ihmettelin, kun en aiemmin saanut ladattua tänne enempää kuvia kuin yhden kerrallaan. Kämppikseni Olli tutki asiaa, ja lopulta kävi ilmi, että se johtui mun Internet Explorerista. No nyt kuulun Google Chrome -porukkaan. Ja täältä niitä kuvia nyt tulee! Ja yks video Banglalta Halloween-bileiden tunnelmista:



Lopputulos 5 kuukauden vaihdon jälkeen?
Kuva on Ollin Samsungilla tehty läski-foto.

Toni ja Jaakko family dinnerillä. Oli ihan sikahyvät länkkärimätöt.

Samalta family dinneriltä, meitä on aika paljon. Vasemmalta
Eero, Kaisu, Antti, Anna, Rico, Henkka. Olli istui mun vieressä
niin ei valitettavasti päässyt kuvaan. Tatu oli kotona.

Ollin lohesta sen sijaan oli yksi otos.

Fridon synttärit. Frido on meidän itävaltalaisvahvistus,
oikein mukava henkilö.

Porukkaa Fridon kekkereissä. Frido taitaa hypistellä fisu-pulloa
tässä kuvassa (selin kameraan). Tehtiin Finlandia vodkasta ja
fisu-pastilleista ihan omatekoista herkkua.

Henkka selin, Toni, minä ja Kaisu kemuissa.

Can parking.

Jälkikäteen kävi ilmi, että Laurinkin oli vissiin selvin päin. Hyvä me!

Bangla.

Tähän lystiin mä en lähteny mukaan, eikä Jaakkokaan uskaltanut.

Rico uskalsi.

Valikoima vähissä kaupan maitohyllyllä. Tulva vaikeuttaa kuljetuksia.
Vesihyllyä ei enää ole, koska ei ole vettä, mitä vois myydä.

Elintarvikkeissa on ostorajoituksia.

Ihana Heini tuli Bunakenilta kylään. Tässä ollaan reggae-baarissa.

Yliopiston keräyspiste, jossa vastaanotetaan vettä ja kuivamuonaa
tulvan uhreille. Kojua vahditaan yötä päivää.

The Gallery (?) -kahvila Phuket Townissa. Ihan huippu puuro
kanelilla, banaanilla ja hunajalla. NAMS.

Ruokakaupassa voi tehdä heräteostoksia kassalla. Ottaisko suklaapatukan,
purkkaa vai taistelukalan vesimukissa... hmmm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti