Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, viime viikko oli aikamoista hässäkkää. Sanottiin rakkaille kämppiksille moikat, ja vastaanotettiin uudet vaihtarit meidän luksusvillaan. Keskiviikkona käytiin muutaman uuden vaihtarin kanssa Banglalla ja biletettiin vielä viimeistä kertaa Kaisun, Eeron, Ollin ja Henkan kanssa. Oli ihan loistoilta.
Torstaina ensimmäiset uudet asukit roudasivat kamansa tänne, ja saimme myös yhdeksi yöksi erään kollegani kylään. Oli taas juhlien aika. Perinteitä noudattaen suuntasimme Birdiesiin ja siitä vaihteeksi Phuket Towniin Timberhutiin. Perjantai oli välipäivä, ja lauantaina äänestys- ja biitsireissun päätteeksi pistimme pystyyn grillibileet. Mukana myös Timo ja Ville, viimeistä kertaa. Pojat lähtivät viime yönä kotiin.
Lauantai-iltaan mennessä taloon oli muuttanut jo 7 uutta asukasta: Atte, Sohvi, Maikki, Maria, Andreas, Mathias ja Philip. Tänään taloon tuli vielä kaksi tyttöä lisää, Kakku ja Anna, ja viikon kuluttua vielä yksi suomalainen mieshenkilö. Eilen tyypeillä alkoi orientaatioviikko, joten lähdettiin Phuket Towniin Annan kanssa (Anna on lomailemassa täällä). Onnistuttiin vielä eksymään Towniin, kun yksi tie oli jostain syystä suljettu, vaikka ollaan jo yli 4 kk suhailtu täällä! Lopulta löydettiin kuitenkin kotiin. Tällä viikolla luvassa rannoilla löhöämistä ja rusketusta. Viikon päästä lähdetään Bangkokiin.
Heidi sulla jäi loppupostaus tekemättä kokonaan :P
VastaaPoista