perjantai 20. tammikuuta 2012

Bila Beach, Koh Lipe

Lähdettiin heti loppukokeiden jälkeen viime viikon torstaina Koh Lipelle lepolomalle. Olin halunnut sinne jo viime reissulla pari vuotta sitten, mutta kausi oli väärä, eikä saari sopinut reittisuunnitelmaan sitten millään. Olin kuullut viime aikoina paikasta ristiriitaisia kommentteja, joten odotuksia ei oikeastaan ollut. Kuvat paikasta näyttivät kuitenkin upeilta, joten kohteesta oli olemassa tietynlainen visio.

Näkymä Mountain Resortin ravintolasta

Snorklausmaastot Sunrise Beachin edustalla

Etsin netistä majapaikkaa pari päivää, koska kaikki tuntuivat liian kalliilta laatuunsa nähden. Bungalowien hinnat alkavat 700 bahtista, ja kalleimmat majapaikat olivat monta tonnia. Halusin asua biitsin tuntumassa, rauhallisessa paikassa. Tästä syystä skipattiin Pattaya Beach. Sunrise Beachin kerrottiin olevan laskuveden aikaan todella matala, joten ei haluttu sinnekään. Todellisuudessa Sunrise Beach oli pitkä, upea ja ihan hyvä uinti- ja snorklausranta. Kaksi päivää googlattuani törmäsin sattumalta Bila Beach -nimiseen majapaikkaan. Vaikka bungalowin hinta oli 1500 thb, jostain syystä päätin, että mennään sinne.

Bila Beach

Aamiaishedelmät myslillä ja jogurtilla plus limemehut ja kangasservetit (!)

Näkymiä Bilalta

Bila Beach

Bungalow nro 1, meidän eka majapaikka

Bungalow nro 5 kylppäri

Vikat yöt nukuttiin bungalow nro vitosessa


Voisin muuten tähän väliin kumota väitteen, että Phuketista Koh Lipelle ei muka pääsisi yhdessä päivässä. Otettiin aamulla klo 6 bussi Phuketista Trangiin, sieltä toinen bussi klo 12.15 Trangista Languun. Oltiin Langussa 14.45, hypättiin mopotaksin kyytiin ja kaahattiin satamaan. Laivassa kahta minuuttia vaille kolme, kolmelta lähti viimeinen paatti. Ei muuten kannata ostaa satamasta meno-paluulippua, koska Lipeltä lipun Pak Baraan saa 350 bahtilla. Jos oikein haluaa tuhlata, voi ottaa 2000 bahtin suoran laivan Phuketista Lipelle (6.5 h).

Rambutan, nam

Snorklailua Sunrisen edustalla

Lounas Mountain Resortissa

Cashewpähkinäpuun hedelmä sekä cashewpähkinä kuoressaan


Lime-minttushake

Herkkupallo


Vikana päivänä 5 tuntia kajakilla

Meidän menopeli veneparkissa



Bila Beach on mun henkilökohtainen paratiisi. En tiedä mitä ylisanoja käyttäisin, mutta mikään muu paikka koko maailmassa ei ole ollut näin... hmm... täydellinen. Ehkä tärkein tekijä koko hommassa on se, että "resorttia" pyöritetään rakkaudella ja hyvällä fiiliksellä. Mestassa on viisi bungalowia, ja näiden viiden bungalowin vieraita pidetään kuin kukkia kämmenellä.

Man tekee parhaat drinksut

Taum ja Man musisoi, rumpu tehty rantaan ajelehtineesta puusta
sekä narusta plus "drybagista", koska lehmännahkaa ei löytynyt,
kun saarella ei ole lehmiä.

Time To Chill -baari Pattaya Beachilla

Hopping bar eli bar hopping käynnissä

Barracuda barissa Pattiksella.

Kuten kuvista näkyi, paikka on pienellä rannalla, ja tällä rannalla ei ole muita majapaikkoja tai ravintoloita. Biitsillä ja ravintola/baarissa soi koko ajan täydellisen rento musiikki. Paikan pitäjät Taum ja Man ovat todella ystävällisiä ja iloisia. Aamiaisomeletti on mehevä ja herkullinen ja appelsiinimehu on tuoretta ja maailman parasta. Kajakkia saa lainata ilmaiseksi ja lähistöllä on ihan mukiin meneviä snorklauspaikkoja. Illalla voi siemailla hyviä drinkkejä, tehdä käsi- ja nilkkakoruja rannalta löydetyistä simpukoista tai pelata pelejä. Olisin voinut jäädä vaikka vuodeksi, mutta seitsemän yön jälkeen jouduttiin lähtemään kotiin. Lähdettiin loppupeleissä ihan hyvällä mielellä, koska varattiin helmikuulle jo seuraava visiitti :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti