Serkun Thaimaan-loma venähtikin kolmeviikkoiseksi, kun Veera joutui umpparileikkaukseen joulukuun ensimmäisenä päivänä. Paluulentoa siirrettiin viikolla, ja potilas vietti pari ekaa yötä sairaalassa. Sen jälkeen siirryttiin hotelliin, ja viikko meni aika pitkälti serkkua hoivatessa. Kun Veera vihdoin pääsi kotiin, lähdimme heti seuraavana päivänä "luokkaretkelle" Khao Lakiin ja Similaneille.
 |
| Tässä saari nro 8. |
 |
| Meidän tiimiä "luokkaretkellä". |
Kaksi minibussia suuntasi reilut sata kilsaa pohjoiseen, ja perjantai-illalla meillä oli kunnon rantabileet parin kymmenen hengen suomalaisporukalla. Lauantaina osa porukasta lähti vesiputouksille ja katsomaan tsunamissa rantaan ajautunutta poliisivenettä. Olihan se aikamoista, kun valtaisa paatti oli siirtynyt kahden kilometrin matkan tuhoisan jättiaallon ajamana. Paikalla oli myös kuvia tsunamin aiheuttamista tuhoista. Aika hiljaseksi veti.
Sunnuntai vietettiin iloisemmissa merkeissä, kun suuntasimme Similanin saarille snorklausretkelle. Meinasin kirjoittaa tähän, että perusmesta, hiekkaa ja vettä. Mut onhan noi maisemat aika upeat verrattuna esim. Patong beachiin. Kaloja oli, aika perussettiä. Pojat näki kilpparin.
 |
Khao Lak Seafood Family House 600THB per bungalow
ja ihan hemmetin hyvä maja sekä ruoka. |
 |
| Rantaetkot. |
 |
| Pilvet hieman alhaalla Khao Lakin tunnelmallisen päätien tuntumassa. |
 |
| Siihen se sit lensi. |
 |
| Pakollinen aurinkolasi-maisemakuva. |
 |
| Tonttuja Similanilla! |
 |
| "Luokkaretkeläiset" lounaalla. |
 |
| Kivat maisemat oli. |
 |
| Härskin pose. |
 |
| "Nähtiin kilppari!" |
 |
| Herra rapu. |
Koulun osalta riittää taas hommaa. Tällä viikolla kaksi quizia, parityön raportointihetki ja kahta ryhmätyötäkin pitäis alkaa naputella. Toisaalta olis kyllä "hommaa" vapaa-ajan puolellakin, kuten juhlimista. On tää rankkaa. Ens viikolla Kuolikseen hakemaan Jaakolle uutta viisumia, ja joululomaksi ollaan ostettu Chiang Main -lennot. Jee! Lisää rapsaa tuonnempana, moikkumoi.
 |
Tässä vielä tunnelmakuva iltanamien ääreltä.
Kärvistelen vaihteeksi poskiontelontulehduksen kourissa.
Ja kämppikset kärsii jokapäiväisestä korinasta, joka kuuluu vessasta,
kun joudun pärskimään sarvikuonon suolavettä kiduksista.
Pelkään vielä hukkuvani siihen liemeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti